Ota tuhkaa mukaan

Wäinö Aaltosen museota Turussa on nyt kaksi viikkoa pitänyt hallussaan Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovan neljä huonetta. Väisänen onnistui okkupeeraamaan minutkin. Etenkin näyttelyn toteutuksen voimakas, hyvin tekninen tilallisuus korostaa muistamisen tematiikkaa niin, että näyttely salpaa hengen.

 

IMG_2211
Yksi Ahmatovan huoneista Väisäsen näyttelyssä. Kuva kirjoittajan.

Näyttely muistuttaa minua, ammattihistorioitsijaa, siitä, miten moninaisilla tavoilla vaikkapa juuri vainon ja vihan historiaa voidaan ja tarvitsee kertoa. Meidän historioitsijoiden tutkimukset, kirjat ja artikkelit eivät kerro läheskään kaikkea menneisyydestä eikä niiden tarvitsekaan. Historiasta voi tarinoida myös sellaisin keinoin, joita Väisänen näyttelyssään käyttää.

Väisäsen installaatiot ovat samaan aikaan neuvostoestetiikassaan karuja ja lyyrisiä. Tästä hieno esimerkki on näyttelyyn sisään vievä videoinstallaatio ”Neuvostotuuletin”, jota yksin jo haluan palata katsomaan uudelleen. Samalla tavalla karuina ja lyyrisinä katsoin myös Väisäsen maalauksia, voittopuolisesti suuria, karkein vaakasuorin pensselinvedoin maalattuja pintoja, joissa en voi olla näkemättä Ranskan valoa. Minulle se valo on aina toivon merkki.

Näyttely ei vaivuta epätoivoon, vaikka yksi sen teemoista on viha ja vaino. Surua siellä toki tuntee. Vainon kohteeksi joutunut runoilija Ahmatova ja tämän toverit opettelivat Ahmatovan runot ulkoa, tallensivat ne muistiinsa väistämään vihaa ja vainoa, odottamaan aikoja, jolloin ne voisi pukea jälleen kirjalliseen muotoon. He polttivat paperit, musteesta rakennetut runot.

Muistamisen merkitystä korostamassa Hannu Väisäsen näyttelyssä on myös installaatio ”Muistomerkki”, johon kävijöitä kutsutaan tuomaan tuhkaa. Väisäsen ohje kuuluu näin: ”Opettele joku teksti ulkoa. Teksti voi olla mikä tahansa; runo, resepti, värssy, sanalasku, loru. […] Kun olet varma että osaat tekstisi ulkoa, kirjoita tai printtaa se A4-kokoiselle arkille. Polta sitten arkki jossakin turvallisessa paikassa. Katso, että paperiarkki on kokonaan palanut ja tuhkaantunut. Kun tuhka on kylmennyt, hienonna tuhka mahdollisimman tasaiseksi. Kerää tuhka pieneen suljettavaan pussiin. Tuo tuhkapussi WAMiin, jossa museovalvojat siirtävät tuhkan vanhoiin ranskalaisiin säilytysastioihin.” ”Installaatio”, Väisänen kirjoittaa, ”ylistää muistia ja samalla tekee kunniaa Anna Ahmatovalle, jolle omien teosten ulkoa oppiminen oli ainut tapa tallentaa ne tulevaisuuteen.” (Lähde WAMin näyttelymoniste.)

Viha ja vaino tekevät vahvaksi mutta samaan aikaan myös hauraaksi. Käsityöihmisenä tätä historioitsijaa kosketti aivan erityisesti näyttelyssä Väisäsen Anna Ahmatova -museossa Pietarissa kuvaama huivi, joka myös näkyy yllä olevassa kuvassa vasemmalla. Ohut, hauras, vanha käsityö tuo minulle konkreettisella tavalla mieleen ne kaikki sukupolvien ketjut, muistista kadotetutkin, jotka silmukoihin kutoutuvat. Ajattelen, että juuri tätä muistin ketjujen särkymistä ja muistojen kudelmaa haluaa Väisänen kuvata myös öljymaalauksissaan hartiahuivista. Vangitsevia.

Vielä on mainittava yksi runo ja yksi maalaus. Runo on vuodelta 1921, Ahmatovan syntymäpaikasta Tsarskoje Selosta. Marja-Leena Mikkolan suomennoksena ”Ja minä opin nauramaan pelolleni / ja jätin tilkan viiniä / ja palan leipää sille, joka öisin / raapi ovea kuin koira, / tai katsoi sisään matalasta ikkunasta, / ja me vaikenimme, yritimme olla näkemättä / […] Nyt kun olet siellä, missä kaikki tiedetään, / Sano, mikä asui kanssamme siinä talossa?” Ehkä se, mikä talossa asui kolmantena, oli tulevaisuus, kuolema ja vaino? Kanssani näyttelyssä mukana ollut lukiolaiseni piti runoa heidän kielellään creepynä. Ehkä vähän minäkin, etenkin kun olen viime viikot pikkuiset vapaahetkeni puuhannut mediumismin kanssa. Varmasti juuri siksi näin esoteerisena Väisäsen maalauksen ”Runoelma ilman sankaria”, jonka mustan pohjan syövereistä nousee esiin vasemman yläosan täyttävä kalmanharmaa Anna Ahmatovan muotokuva. Se muistuttaa hyvin paljon sadan vuoden takaista henkivalokuvausta.

IMG_2218
Hannu Väisänen: Runoelma ilman sankaria, 2017. Kuva näyttelykatalogin sivulta 41.

Hannu Väisäsen näyttely Wäinö Aaltosen museossa on upea, moneen kertaan katsomisen arvoinen, puhutteleva ja monikerroksinen kokemus. Suosittelen. Näyttely on WAMissa aina 20.5.2018 saakka. Ota tuhkaa mukaan.

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ota tuhkaa mukaan

  1. Reblogged this on Argumenta: Vihan pitkät jäljet and commented:
    Hankkeen johtaja Marjo Kaartinen kirjoittaa blogissaan käynnistään ja kokemuksistaan Hannu Väisäsen näyttelyssä Anna Ahmatovan neljä huonetta. Näyttely kytkeytyy hankkeemme teemoihin, sillä myös sen yksi teemoista on viha ja vaino. Näyttely on esillä Wäinö Aaltosen museossa 20.5.2018 saakka.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s