Täällä kirjoittaa ylpeä tietokirjailija. Sain nimittäin toissapäivänä tiedon, että minut on hyväksytty Suomen Tietokirjailijat ry:n jäseneksi. Sehän tarkoittaa, että nyt voin virallisesti käyttää titteliä tietokirjailija. ’Tietokirjailijuus’ on samanlainen titteli kuin ’kirjailijuus’, joka ei synny siitä, että kirjoittaa tai että tahtoo kirjoittaa, vaan siitä, että on kirjoittanut ja etenkin julkaissut listatuilla kustantajilla riittävästi. Kynnys on varsin korkea. Samalla tavalla kuin kirjailijuuden portinvartijana toimii Suomen Kirjailijaliitto, tietokirjailijoilla on siis Suomen Tietokirjailijat ry.
Oli kieltämättä minun korkea aika hakea jäsenyyttä, sillä ehkä olen jo hyvän aikaa sitten julkaissut jäsenyyteen vaadittavat määrät tietokirjallisuutta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka olen ollut jäsenyyden kanssa saamaton, uskon silti vakaasti joukkovoimaan ja edunvalvontaan. On tärkeää, että kirjoittajien etuja valvotaan, että heidän oikeuksiaan ajaa joku ja että jotakin kautta kanavoidaan myös erilaiset kirjoittajien tekstien käytöstä syntyvät rahalliset korvaukset. Suomen Tietokirjailijat ry jakaa jäsenilleen Kopioston tilityksiä apurahoina ja jäsenetuja on paljon muitakin. Tärkeää on esimerkiksi yhdistyksen apu jäsenten kustannussopimusten tarkastamisessa.
Toinen ja elintärkeä kaikkien kirjoittajien edunvalvoja on Sanasto, jonka jäsenyys on maksutonta. Siihen ei ole myöskään tuotantomäärärajoja, kunhan olet jotain kirjastosta (nykyisin myös yliopistojen kirjastoista) lainattavaa kirjoittanut; artikkeli kirjassa riittää. Kun olet jäsen, Sanasto maksaa kirjoittamiesi tekstiesi kirjastolainauksista kertyneet eurot tilillesi pyytämättä. Lisäksi se työskentelee ahkerasti nostaakseen korvauksia – ja on nyt saanutkin ne pohjoismaiselle tasolle – ja valvoo tekijänoikeuksiasi. Mukavaa! Ilmaista! Sinun ei tarvitse muuta kuin päivittää uutta julkaistessasi teosluetteloasi ja toimittaa Sanastolle verokorttisi.
Kirjoittavaksi olioksi 