Tänään oli yksi niitä päiviä, joita ottaisin monia lisää. Oivalluksia, ymmärtämisiä, elämyksiä. Työelämässä parhaita välähdyksiä on se, että tietää olevansa juuri siellä missä pitääkin, kuuluvansa ja olevansa viimeiseen saakka sitoutunut. Sellainen välähdys minulla oli taas tänään. Hoitelin monenmoisia hallintotöitä, kirjoitin ensi viikoksi esitelmää Helsingissä pidettävään digitaalisten ihmistieteiden konferenssiin ja kirjoitinpa kirjaanikin aamutuimaan päiväannokseni ylitse, liki 2000 merkkiä. Kaiken kruunuksi puolestapäivästä alkoi koko loppupäivän kestänyt viisituntinen koulutus, joka oli lähestulkoon aivan täydellisen onnistunut setti. Oivaltavat kouluttajat, samassa tilanteessa olevat kollegat keskustelemassa ja jakamassa kokemuksia, Jukka Perko soittamassa välipaloja. Soita minulle saksofonia ja minähän uskon vaikka voikukan olevan sininen.
Samanlainen huikaiseva tunne minulla oli myös parisen viikoa takaperin, kun pääsin vierailulle yliopistomme fysiikan laitokselle. Kollega, sikäläisen laitoksen johtaja esitteli minulle heidän käsittämättömän tarkkoja laitteitaan – hurjaa, mielenkiintoista, fantastista tutkimusta tehdään heillä, aivan niin kuin meidänkin laitoksellamme. Opin siellä, miten ultratyhjiö saadaan molekyylittömäksi, esimerkiksi. Ja oivalsin, että tutkimus kuin tutkimus, minua vain kiehtoo. Ei ole asiaa, josta ei pikkuisen penkomalla löytäisi jotain kiinnostavaa, olivat ne sitten materiaalifysiikan tai kulttuurihistorian ihmeitä. Tai kielten salaisuuksia tai maaperän kerrostumia. Tietäminen ja uuden oppiminen taitaa olla minulle itseisarvo. Mikä etuoikeus saada olla työpaikassa, joka ei muuhun tähtääkään kuin uuden tiedon tuottamiseen ja sen tiedon välittämiseen. Ja perin suuri on etuoikeus saada tehdä työtä, jossa voi rajattomasti toteuttaa omaa loputonta kaipaustaan tietämiseen.
Suomen kaltainen pieni ja monesta suunnasta katsoen syrjäinen maa ei elä ilman meitä: fyysikoita, kielitieteilijöitä, sosiologeja, kulttuurin ja taiteen tutkijoita, historioitsijoita ja kaikkia muidenkin tieteenalojen tekijöitä. Vaikka me tekijät olemmekin sopimuksettomassa tilassa juuri nyt ja osa väestä oli lakossa eilen ja lisälakot uhkaavat, poden silti yliopistolaisuuden riemua.
Kirjoittavaksi olioksi 